FINFRINGE 2019 – Muovihai hyökkää! Festareilla sataa!

1.-15.9. Pari viikkoa meni että hurahti. Muutaman päivän vietin meren äärellä Ocen Cityssa Marylandissa. Näin oikeita delfiinejä ja muovisen hain.

Muovihai hyökkää. Delfiineistä en ehtinyt ottaa kuvaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Merivesi oli lämmintä tuolla yhdysvaltalaisten Bulgarian Kultarannikkoa muistuttavassa paikassa. Jopa työntekijöiden äidinkieli tuntui olevan sama. Myöhemmin selvisi, että eri paikoissa oli töissä kymmenittäin  kausityöntekijöitä Serbiasta. Paikallisen Vapun eli Labor Dayn viikonloppuna sitä näki, että turisti on turisti joka puolella maailmaa.

Turistin päästä kasvaa jälkikasvua

 

 

 

 

 

 

 

 

Sitten keskityin pariksi päivää FINFRINGE-hommiin. Niistä irtauduttuani varsinaisissa töissäni vaihdoin toimistotyöntekijän valkokaulusT-paidan tekniikan työntekijän mustaan roudaripaitaan.

Roudaripaita

 

 

 

 

 

 

Tarjolla oli myös yleis-henksu-T-paita.

Yleis-T-paita

 

 

 

 

 

 

Toiset tekniikan tyypit kannustivat käyttämään mustaa. Päätin suostua, kun aurinkokaan ei liikoja porotellut. Satoi nimittäin kaatamalla ensimmäisen ulkotyöpäivän ajan. Ja seuraavanakin. Roudauspaikkana oli ns. Rocky-rappuset, Philadelphian Taidemuseon sisäänkäynti. Siellä esitettiin massiivinen tanssiesitys Le Grand Continental.

Kohta sataa…

 

 

 

 

 

 

Ensi-esitys oli lähellä peruuntua kokonaan rajun ilman takia, mutta toteutettiin lopulta ilman valoja päivänvalossa sähköiskuvaaran takia.

Seuraava roudauskeikka oli paikassa nimeltään CCNH. Kyseessä on kirkon vieressä oleva vanha seurakuntatalo, siis tyyliin 150 vuotta vanha. Paikassa oli tämä esitys nimeltään Accountant.

Kirjanpitäjän huono päivä

 

 

 

 

 

 

Siivottuani viimeisen esityksen jäljiltä tekovereen tahriutuneet paperit lattialta päästiin terapeuttiseen hommaan eli rikkomaan lattiaa. Väliaikaisia lattiakerroksia oli irrotettavan, kolmikerroksisesti päällystetyn esiintymislavan alla kolme lisää. Isot levyt kannettiin varastoon käsipelillä. Alta paljastui vanhin kerros lattiaa, 30-luvun koripallokenttä alkuperäisine rajaviivamaalauksineen. Sen päälle ei saanut suoraan ruuvata mitään. Täällä ovat paikallisen Namikan miehet hikoilleet pallon perässä aikoinaan.

30-luvun palloilijat

 

 

 

 

 

Festarin avajaisklubilla soitti Johnny Showcase, ja hyvin soittikin. Ja myös näytti hyvältä.

Avajaisillan iltaklubibändi

 

 

 

 

 

 

Katselin keikkaa yleisohjeiden mukaisesti FringeArts Staff-paita päällä. Siitä hyvästä tuli paljon juttuseuraa ja ihmiset kyselivät kaikenlaista. Esittelin itseäni, Suomea, FINFRINGEä ja Fulbright Finlandia. Täällähän todellakin tiedetään mikä järjestö Fulbright on ja mitä sen stipendit ovat. Eli asiaa arvostetaan. Eräskin vanha akateeminen pappa katseli Programming Fellowta pitkään ja totesi: ”uuu, you must be some kind of a smart ass”. Kuittaisi tosin myös piruiluksi tulkittavan lauseensa silmäniskulla huumoriksi.

Seuraavana päivänä näin esityksen, jota olin itsekin valitsemassa festareille. Tai no, ainakin mukana valintaryhmässä toukokuussa. Kyseessä oli ensimmäinen Philadelphia Park & Recrationin rahoittamista esityksistä. Taidetta pääsi näkemään Philadelphian kuuluisimmassa puistossa, Love Parkissa, joka kunnostettiin isolla rahalla keväällä.

An Unofficial, Unauthorized Tour of LOVE Park

Pääosissa Rose Luardo / Kate Banford

Vesisade-esitys Love Parkissa
Puskajussi heittää rekvisiittaa
Puskasta kasvaa Philly Cheesesteak
Kävelevä ruokavarasto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Esityksessä heitettiin läppää puiston (keksitystä) historiasta. En tiedä mihin puistoremppaan käytetyt kymmenet miljoonat menivät, mutta harvemmin näkee puistoa, joka on aika lailla käyttökelvoton sekä sateella että helteellä. Esitys oli sinänsä ihan toimiva.

Suomessa FINFRINGE-toverit olivat juuri Stockholm Fringe Festivalilla eli STOFFissa kavereiden kesken. Festaria pukkaa, myös itsellemme yhä kiihtyvän valmistelutahdin kera.

Viikon lopuksi näin ensimmäisen esityksen, joka teki todella vaikutuksen tällä matkalla: Do You Want A Cookie: A Cabaret about the origins of Cabaret.

Esitys oli rakennettu immersiiviseksi eli tapahtumien keskelle/osaksi tapahtumia vieväksi vaellusteatteriesitykseksi, osittain yhteislaulutilaisuudeksi vanhaan tehtaaseen. Paikassa oli kuutisen eri näyttämöä, joita kierrettiin. Ja muutama baari näyttämöiden yhteydessä. Esiintyjiä, jotka olivat joko parimetrisiä transuja/draq-queenejä tai Hard Core-lesboja (pahoittelen ilmaisua, en osaa oikein muuten kuvailla jälkimmäisiä) oli reilut kymmenen. Ja kymmenisen muusikkoa.

Esityksen aloitus

 

 

 

 

 

 

 

 

Tyylilaji ei ole sinänsä uusi, vaikkakin kohtuullisen harvinainen. Todella harvinaista oli esiintyjien taitotaso, tekniikan toimivuus, käsikirjoitus ja koko illan toimivuus. Jokainen näyttelijä oli yksinkertaisesti loistava laulaja ja esiintyjä. Sekä hämmentävä ilmestys jo itsenään. Esitysosat koostuivat laulujen ympärille rakennetuista kohtauksista, jotka olivat saaneet inspiraationsa kabareen historiasta. Iltaan kuului myös ylimääräinen late night-esitys, jota jäin katsomaan Mary Tuomasen, yhden esiintyjistä kanssa. Hänen late night-vuoronsa oli ollut edellisenä iltana. Istuskelin isän puolelta suomalaiset juuret omaavan taiteilijan ja hänen äitinsä kanssa ihailemassa miten laulu lauletaan todella asenteella.

Tässä linkki nyt jo edesmenneeseen esitykseen.

Poison Cookie

En tiedä paljonko esityksen tuottaminen maksoi FringeArtsille, mutta raha ei mennyt ainakaan hukkaan. Huikea esitys, jota ei voi oikein kuvailla tuon enempää.

Joten eipä sitten tämän enempää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *