FINFRINGE 2019 – puisto rautatiellä, Riku Rikas ja kivisydän-Trump

9.7. Blogi toistaa itseään jälleen kuvalla uudesta viikkolipusta.

Teen muutaman viikon lyhennettyä päivää ja menin töihin vasta puolilta päivin. Sitä ennen kävin tutustumassa toimimattomaan puoleen Yhdysvaltalaista meininkiä: postikonttoriin. Täällähän ei suinkaan lähetellä pikku paketteja joka postista, pitää olla Full Service postikonttori. Kolmas konttori tärppäsi ja sain kunnian jonottaa puoli tuntia luukulle. Tuli miltei ikävä Martinmäen R-kioskipostia Turussa, jossa voi sentään ottaa vaikka kahvin ajan kuluksi.

Turkulainen Ärrä

 

 

 

 

 

 

 

Väsyneen raukeissa kesäfiiliksissä laitoin konttuurilla kotisivuja artisteille lisää. Ei muuta mainittavaa.

10.7. Aamulla kävin katsomassa Philadelphian uusinta puistoa, joka on rakennettu katujen yläpuolella kulkevan vanhan rautatien päälle. Näitähän on muuallakin, kuten New Yorkissa miltei kilometritolkulla. Idea on uusi Philadelphiassa ja puistoa tullaan laajentamaan myöhemmin. Tunkua ei oman jälkikasvun lisäksi liikaa ollut kuumana tiistaiaamuna.

Isä ja poika

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä vielä linkki puistoentuatisteille:

Home

 

 

 

 

 

 

 

 

Töissä tein artisteille kotisivuja. Siltä osin päivä ei jäänyt historiankirjoihin.

 11.7. Mutta seuraava päivä kylläkin jäi. Tietoa tuli että tupsahti, ja mikä parasta, sen pystyy myös soveltamaan Suomen olosuhteisiin. FringeArtsiin saapui koko päivän kouluttajaksi Karen Brooks-Hopkins, erittäin tunnettu guru USAn taiteen tuotantopiireissä, palkittu siellä sun täällä ympäri maailmaa, mm. Ruotsissa ja Norjassa. Hän työskentelee BAMissa, valtavassa New Yorkilaisessa monikulttuurikeskuksessa (Brooklyn Academy of Music), jolla on paljon erilaista tuotantotoimintaa ja ohjelmia musiikin lisäksi. Tässä on linkki hänen sivullensa BAMissa:

https://www.bam.org/about/leadership/karen-brooks-hopkins

Päivän aikana miljoonien hyväntekeväisyyssummat ja julkkisten hyödyntäminen taiteen rahoittamisessa täydensivät toisiaan. Kun jättää amerikanlisän pois, niin käyttökelpoisia ideoita taiteen julkisrahoitteisuuden tueksi kotimaisessa kulttuuriympäristössä tuli rutkasti. Karen kyseenalaisti ja rullasi läpi miltei kaikki FringeArtsin osastot ja perusteli miksi jotain kannattaa tehdä ja jotain ei. Jo pelkkä tämä päivä lunasti koko oman matkani tarkoituksen: tuoda Suomeen uutta oppia kulttuurin, sen rahoittamisen ja uusien ideoiden yhdistämisestä. En viitsi rasittaa lukijaa kaikella, joten tässä vain joitain huomioita.

Ensin käytiin läpi FringeArtsin toimintatapoja talouden näkökulmasta. FringeArtsin tuottavin osa on elokuvaillat, leffavuokra organisaatiolle on 250 $, mutta tuotto on hyvä. Seuraavaksi tuottavimmat (siis eniten voittoa tuovat) tapahtumat ovat Fringe-festari, kabareet ja baarissa olevat muut esitykset. Tämän jälkeen Karen kertoi miten rahoituksen kasvattaminen kehittyi aikoinaan heidän laitoksessaan. Hän esitteli strategiaa miten herutetaan rahaa rikkailta, esim. tältä esimerkkihenkilöltä, jota kutsun täysin sattumanvaraisesti Riku Rikkaaksi.

Riku

 

 

 

 

 

 

 

 

Rahan hommaaminen Rikulta ei suinkaan ole mitenkään sattumanvaraista tyyliin ”et viittis hei antaa jotain taiteen tukemiseksi”. Jokaiselle Riku Rikkaalle on räätälöity oma ohjelmansa, joka tutkii mistä narusta Rikua pitää vetää ja pitää tyytyväisenä, jotta iltalypsyltä ei jää tyhjää ämpäriä käteen. Kontaktihenkilö, eräänlainen Rikun taidekummi, on säännöllisesti kontaktissa ja tietää mistä Riku pitää ja mitä tarvitsee. Suunnitelmassa esim. jazzista tykkäävä Riku ympäröidään jazz-muusikoilla rahankeruuillallisilla, pidetään pressi ja annetaan Rikulle fiilis erityisyydestä. Tarjotaan taidetta suoraan Rikun omiin kiinnostuksen kohteisiin, tehdään matchuppeja, laitetaan oikeita asioita/taiteilijoita yhteen Rikun kanssa.

Riku diggaa jazzia

 

 

 

 

 

 

 

 

Ovelimmasta päästä rahanherutuksessa on plääni, jossa yhteistyökumppaniksi etsitään Riku, jonka lapsi on jossain taideharrastuksessa mukana. Sitten liitetään Rikun lapsen harrastekerho tai koulu mukaan organisaation toimintaan. Kun kiitollinen isäpappa näkee miten mukavaa lapsella on, pyydetään Rikua kaivamaan sekkivihko esiin. Näin on hommattu kuulemma useampikin miljoona taiteen tueksi.

Rikun iloinen alakoulun jazz-kerhossa oleva lapsi

 

 

 

 

 

 

BAMilla on myös tapana värvätä eri alojen ammattilaisia keräämään rahoitusta, tekemään verkostomarkkinointia. Eräs kampanja oli suunnattu rekkakuskeille, jotka ovat yleensä itsenäisiä yrittäjiä Yhdysvalloissa. Heille tarjottiin tietty määrä lippuja omaan käyttöön, jos he saavat kaverirekkakuskeille ja asiakkaille myytyä lippuja. Kampanja oli kuulemma onnistunut – esitys oli rekka-aiheinen ja suomalaiseen tyyliin vaimot pakottivat äijät teatteriin. Tyytyväisyysaste oli noussut ilmaisesta oluttarjoilusta esityksen ohessa.

Olut + teatteri = äijäkin viihtyy

 

 

 

 

 

 

 

12. & 13.7. Nämä kaksi päivää kannatti niputtaa, koska hommat niputtuivat myös: artistien kotisivujen tekemistä ja yhteydenpitoa Minneapolikseen. Menen Minnesota Fringe-festareille tutustumaan heidän touhuihinsa ja viestittelin eri tyyppien kanssa Minneapoliksessa. Tutustuin heidän kotisivuihinsa ja ihmettelin mitähän vapaaehtoisvuoroja ottaisi oman päänsä menoksi. Järkkäilin myös majoituskuvioita esitysalueilta. Minneapolis on laaja kaupunki ja festari levittäytynyt laajalle alueelle. Tässä linkki festarin kotisivuille:

https://www.minnesotafringe.org

Sitten junailin taas onnistuneesti itseni kotiin. Päivän kuvana Race Street Cafen lounas, glaseerattu ananas-kana kanelilla maustetun riisin kera.

Ananashässäkkä

 

 

 

 

 

 

 

 

16.7. Uutta viikkoa pukkaa uuden junalipun kera.

The viikkolippu

 

 

 

 

 

 

 

Carolyn, Managing Director, piti taas meille interneille ja Programming Fellowlle seminaarin, johon osallistuminen on pakollista interneille ja kiinnostavaa Ohjelmisto-Weikolle. Aiheena oli tällä kertaa organisaation johtaminen, suurimmaksi osaksi hänen oma työnsä. Carolyn kertoi omasta Managing Directorin urapolustaan, miten hänen tehtävänsä muotoutuivat osaamisalueidensa kautta. Taitoa tarvittiin mm. takavuosien esityksessä, jossa yleisö käveli kadulla ja kadun asukkaat oli värvätty tekemään asioita omien kotiensa ikkunoissa ja parvekkeilla.

Myös Boardin eli organisaatiota tukevan jäsenneuvoston, hallituksen, muodostaminen tapahtui pikkuhiljaa vuosien varrella. Carolyn vertasi hallituksen ja toimivan johdon suhdetta kuin tanssiksi, jossa molempien pitää huomioida toisensa. Board of Directors on periaatteessa vastuussa organisaatiosta, mutta he eivät saa sekaantua (periaatteessa) toimivan johdon taiteellisiin päätöksiin. Itse asiassa Board of Directors on laajemmin katsottuna kuin suomalaisen yhdistyksen jäsenet, mukaan pääsee tosin vain kutsusta. No, niinhän se taitaa olla aika monissa suomalaisissa taideyhdistyksissä, harvat ovat oikeasti avoimia kenelle vain.

Carolyn valotti myös Boardin eri jäsenten intressejä olla mukana hallituksessa eli jäseninä; osaa kiinnostaa taide, osaa suhteet, osa haluaa vain auttaa. Osasta on oikeasti hyötyä, osa on aika lailla yhdentekeviä ja joistain on vain haittaa – mutta heillä on rahaa, josta ei ole koskaan haittaa.

17.7. Tiistaina oli kuten tavallista henkilökuntakokous. Pidettiin pikakokous avokonttorissa ja kerrattiin mitä kukin oli tehnyt ja tekemässä. Tutkin myös Capital Fringen, Washingtonissa olevan festarin systeemejä johon loppuviikosta menen käymään. Heillä pitää ostaa ensin festarinappi voidakseen ostaa kaikkiin esityksiin lippuja.

Nappia vastaan saa myös erilaisia alennuksia. Veloitetaan siis lipun hinta tavallaan tuplaten.

 

 

 

 

 

 

 

Siinäpä ideaa krooniseen rahapulaan kotimaankin kulttuurikentillä, mietti Programming Fellow sateen raikastamalla hellekadulla metroasemalle tallatessaan.

 23.7. Alkuun pakolliseksi itselleni tekemä kuva junan viikkolipusta.

pakollinen viikkolippu

 

 

 

 

 

 

 

Viimeiset neljää päivää menivät Washingtonin rankkasateissa esityksestä toiseen talsiessa. Välillä tosin paistoikin. Koska kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa, tässä hyvin rehellisesti otettuja kuvia Capitol Fringestä lyhyinä luonnehdintoineen.

Ostin  Capitol Fringen lippujen ostamiseen oikeuttavan napin, 7 taalaa, ja uuh, Philadelphiasta poikkeavan joukkoliikennekortin. Ladattavaa korttia vilautetaan mennen tullen metrossa. Napin sai tästä myyntipisteestä johon ei kannata tulla ennen sen avautumista:

 

 

 

 

Jossa oli tällainen kotikutoinen mainostaulu:

Vieressänsä esitetiski:

Johon johtivat ja näyttämöiden suuntaa osoittivat nämä mainokset:

 

 

 

 

 

 

 

Illan esitykset olivat tässä järeänkokoisessa, teatteritaiteelle pyhitetyssä rakennuksessa:

 

 

 

 

Jonka yksi neljästä näyttämöstä näytti tältä:

 

 

 

 

 

 

 

Ja katsomo tältä:

 

 

 

 

Esitysten välissä join tämän:

 

 

 

 

 

 

 

Seuraava esitys samalla lavalla oli taidetta monine katosta tippuvine superkumipalloineen:

 

 

 

 

Kotiin eli hotlaan pääsi tällaiselta 70-luvun futuristiselta metroasemalta:

 

 

 

 

Seuraavana päivänä ensimmäinen esitys oli vähän niin kuin auditoriossa:

 

 

 

 

Maan tasalla olevine tuoleineen:

 

 

 

 

 

 

 

Ja sitä seuraava vähän niin kuin seurakuntatalolla, joka esityspaikka itse asiassa olikin. Nimittäin Babtistien seurakuntatalo:

Jossa seurasikin reissun positiivisin yllätys, kolmiosainen tee-se-itse poliittinen esitys. Kömpelösti ohjatussa ja näytellyssä esityksessä Kanada oli vallannut Yhdysvallat, arabit lauloivat arabiaksi Yhdysvaltain kansallislaulua ja Trump-nuken kivisydän tyhjennettiin ja täytettiin uudestaan yleisön jakamilla sydänkarkeilla:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Virkistyneenä todellisesta Fringe-elämyksestä ajelin muutaman osavaltion kautta helsinkiläisesti sanottuna himppeen eli takaisin Philadelphiaan. Ensi kerralla taas lisää sälää ja asiaa rapakon takaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *