FINFRINGE 2019 – töistä lomalla ja lomalla töissä

Otsikon mukaisesti on menty viimeiset pari viikkoa kevyen lomailun, työn ja kulttuurimatkailun merkeissä. Työmielessä ajelin lomakohteestani eli Virginian Massanuttenista lähellä olevaan kaupunkiin, Stauntoniin. Siellä järjestetään Shenandoah Fringe kahtena huhtikuisena päivänä vuosittain. Kävin tapaamassa festarin puuhanaista, Carmel Clavinia. Seuraavalla viikolla ajelin vapaaehtoilemassa Mainen osavaltion Portlandissa.

Mutta…. Ennen tapaamisiin ja kuiviin työasioihin pääsemistä kerrottakoon lukijoille muutamia kulttuuriseläinmaantieteelliskulinaarisia asioita Yhdysvalloista. Virginia on Yhdysvaltain eteläinen osavaltio, vaikka se ei niin hirveän etelässä olekaan. Etelävaltioiden eli Konfederaatin lippu liehuu monessa pihassa sisällissodan hengessä. Suomessa tämä lippu tunnettiin Ohjelmisto-Weikon varhaisnuoruusvuosina, 80-luvun alussa, rock-a-billy-lippuna. Tötterötukat yrittivät heilutella sillä punkkareita kauemmas omasta musiikkimaustaan. Täällä rapakon takana lippuun liittyy hieman erilaista tunnelatausta: lippu edustaa umpirasismia ja eteläisten osavaltioiden jo yli 150 vuotta ylläpidettyä kapinahenkeä. Tässä kuvakaappaus jonkun roskamedian sivuilta. Haastakaa rauhassa oikeuteen tekijänoikeusloukkauksesta.

Etelävaltioiden lippu

Lomakohteeni sijaitsee Blue Ridge Mountaneilla, jotka ovat osa Appalakkien vuoristoa. Vuorien välissä olevan laakson nimi, Shenandoah, on lainannut nimensä Stauntonin Fringe-festivaalille. Appalakit halkaisevat pohjois-eteläsuunnassa USAn itärannikkoa Mainesta Georgiaan asti. Näillä vuorilla voi sananmukaisesti törmätä vaikka tähän veijariin.

Karhu tiellä
Karhu puskassa (karhukuvat Päivi Rannila)

Tyyppi tallusti pikkutiellä autoa vastaan ja jäi puskaan katsomaan valokuvausta, varmaan miettien että ei mitään ruokaa olisi tarjolla. Ei ollut, suomalainen noudattaa ruokintakieltoja. Seuraava karhu(äiti) piteli vähän matkan päässä tien laidalla kahta pentua sylissään, ettei jälkikasvu jäisi auton alle. Varmaan paikallisten mustakarhujen vauvalehtipalstoilla on varoitettu mammoja liikenteen vaaroista. Muutakin eksoottista löytyi. Lähikaupassa myytiin nimittäin kaukaa tuotua levitettä.

Hyvä Suomi!

Sillä se lähtee suomalaisilta kolesterolit laskemaan, ainakin kun viedään voit Yhdysvaltoihin. Myöhemmin samalla viikolla oraalinen tutustumisretki Amerikan herkkuihin jatkui Mainen osavaltion Portlandissa. Nakkisämpylän väliin tungettu lobsteri, elikkä hummeri, maistui tuoreelta, mutta hieman mauttomalta. Suolan lisääminen auttaa aina kalaruokien  kanssa. Se auttaa myös lisäämään hyvän kolesterolin määrää suonissa.

Lobsterihodari paikallis-White Alen kanssa

Todellinen lähiruoka eli viereisestä  jorpakosta poimitut osterit siirtyivät suomalaiseen tuulensuojaan edullisehkoon amerikkalaishintaan.

Osterit
Osterikuitti

Myös paikallisbaarin viski-olutkombo, ”halpa skeittilauta”, oli todella halpa, suomalaisittain suorastaan naurettavan halpa. Käsi sydämelle kaikki kaverini, jotka ovat alkoholin ystäviä: mistä baarista saa viskin ja oluen viidellä ja puolella eurolla Suomessa?

Viski ja bisse

 

Viski ja bissekuitti

Ja käsi alas Luttinen, Paraisten kotibaaria ei lasketa mukaan.

Shenandoah Fringe järjestetään siis kahtena päivänä, jotka ovat sunnuntai ja maanantai. Tämän päivämäärittämisen tarkoitus on saada myös reilun parinkymmen tuhannen asukkaan Stauntonin koululaiset katsomaan tapahtumaa. Kaupungissa on muutama tunnettu instituutti – vain naisille tarkoitettu Mary Baldwin University, Virginian sokeiden ja kuurojen koulu sekä Shakespearen tuotantoon keskittynyt ammattiteatteri Shakespearen ajan replikanäyttämöineen. Puuhanainen Carmel Clavin ansaitsee itse leipänsä työskentelemällä… leipomossa! Kerrankin taidealan koulutuksen saanut amerikkalainen, joka ei ole tarjoilija. Koulutukseltaan hän on luova tuottaja, jota hän tekee myös aina kun pystyy työksensä, samoin kuin Burlesque-esiintymistä ja vatsatanssia. Tässä on linkki Carmelin kotisivuille.

http://www.spectacleandmirth.com

Menossa on hänen kolmas vuotensa pienen festarin tuottajana pienessä kaupungissa. Hänen festareilleen on edullista tulla, osallistumismaksu on vain 50 $. Joihinkin suurempiin, kuten Washingtonin Capitol Fringeen joutuu pulittamaan 500 $ päästäkseen mukaan. Esitykset ovat muutaman taidegallerian väliaikaistiloissa ja kahviloissa, joista hän ei maksa mitään vuokraa. Esityspaikat ovat amerikkalaiseen tapaan innolla mukana ihan vain riemusta päästä auttamaan. Jokaisella esityksellä on oma emäntänsä/isäntänsä ja festarin tavoitteena on rakentaa Fringe-ideologiaa tuntemattomille katsojille uusi suhde esitystaiteeseen. Festareille valitaan vuosittain n. 10 eri esitystä ja hakemuksia tulee nelisenkymmentä. Vapaaehtoistyöntekijöitä on kymmenisen, joista kaksi on teknikkoa.

Mainen osavaltion Portland (siis erotuksena länsirannikon isommasta Portlandista) on merellinen, rennon ja lievästi pohjoismaisen tuntuinen vajaan seitsemänkymmenen tuhannen asukkaan kaupunki. Talvella tulee lunta kunnolla tupaan, mutta kesällä on hieman Suomea lämpimämmät kelit. Käsi ylös kaikki saaristossa asuvat kaverini: eikös muistutakin Turun saaristoa?

Ranta Mainessa

Ja käsi alas Luttinen, kyllä se muistuttaa Paraisten saaristoa myös.

Suurin tulonlähde Portlandissa on turismi. Siellä tungin itseni vapaaehtoiseksi teknikoksi, siis ajamaan valoja ja ääniä kolmeen eri esitykseen. Mahtava näyttämöni yleisötulvineen ja vinkeine kobovaloineen oli tämä.

Näyttämö PortFringe

Kuvassa on meneillään vapaaehtoisen pitämä verhopuhe eli lyhyt alustus/tervetuloa-toivotus ennen esitystä yleisölle. Ajelin valoja ja ääniä kolmeen esitykseen: paikallistyttöjen tyttöelämästä kertovaan koulunäytelmään, yhteen stand up-esitykseen ja viiden kaverin lyhytimpropläjäykseen. Homma ei kovin vaikeaa ollut, lähinnä valot pois tai päälle ja muutama tehosteääni. Markkinointi ei ihan pelittänyt tapahtumassa, olisi mahtunut muutamakin katsoja lisää esityksiin.

Näin myös itse teknikoimieni esitysten lisäksi pari muuta esitystä, kuten tämän, jota PortFringen sivuilta kaapattu kuva esittelee.

Amanda Huotarin esityskuva

Esityksen jälkeen oli pakko käydä kysymässä Amandalta, että onko hän peräti Suomen Huotareita vai joitain ihan muita. Kyllä oli, isovanhemmat isän puolelta olivat tulleet aikoinaan Kuhmosta hummereita vuolemaan Maineen. Itse hän oli käynyt kerran Suomessa, jossa oli heti helsinkiläisessä hotellissa ihmetelty miksi hän ei osaa edes ääntää omaa sukunimeään. Hänen esityksensä kertoi kuvitteellisen tarinan Donald Trumpin vähemmän esillä olevasta tyttärestä, Tiffany Trumpista. Erittäin poliittisessa esityksessä isotissiseksi kanaksi tekeytynyt Amanda-Tiffany ruoti isä-Trumpin edesottamuksia ja tytär-Trumpin hylätyksi tulemisen kokemuksia.

Amandalla on pari pientä lasta, joten annoin jälleen täsmäaselahjan Suomesta, Aino Havukaisen ja Sami Toivosen ”Tatu and Patu – This Is Finland” –kirjan. Amanda oli kovasti ilahtunut erityisesti republikaani-isänsä puolesta, joka ei jaa tyttärensä poliittisia mielipiteitä, mutta kylläkin arvostaa suomalaisia juuriansa. Kiitos jälleen, Aino ja Sami, mainiosta tietokirjasta nyky-Suomen asioihin. Täällä Tatun ja Patun outolalainen propaganda uppoaa kuin kuuma veitsi Suomesta tuotuun voihin.

Sitten taas koko päivän ajelua takaisin Philadelphiaan varsinaisiin hommiin. Loppuun vielä omaa lyhyttä perinnettäni bloggaajana kunnioittaen asiaankuulumaton kuva sodanvastaisesta hybridiautosta Portlandin kadulta.

Hybridipirssi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *